Yksi asia päivässä – nro 15: B6 eli Pyridoksiini – tärkeä raskauden alkamiselle 👶

Pyridoksiinia tarvitaan yli sataan eri entsyymireaktioon, lähinnä niiden nopeuttajana eli se on yksi kovimmin työskentelevistä B-vitamiineista. Se on vesiliukoinen, kuten muutkin B-vitamiinin, lukuun ottamatta B12, joten sitä tarvitaan päivittäin. Pyridoksiini työskentelee yhdessä folaatin, B12-vitamiinin, riboflaviinin ja tiamiinin kanssa erinäisissä tärkeissä kehon reaktioissa mm. punasolujen tuotannossa. Sitä tarvitaan myös magnesiumin ja sinkin imeytymiseen.

Erinomaisia pyridoksiinin lähteitä ovat siipikarja, punainen liha, sisäelimet, etenkin maksa, kikherneet ja kala. Hyviä lähteitä ovat myös kokojyvävilja ja tumma riisi. Kasviksissa sitä esiintyy erityisesti pinaatissa, parsassa, avokadossa, kaalissa, paprikassa ja sienissä.

Prosessointi, etenkin pakastaminen, hävittää pyridoksiinia ruuasta. Samoin tekee korkea happamuus ruuanlaitossa. Ehkäisypillerit ja nesteenpoistolääkkeet vähentävät kehon pyridoksiinitasoa.

Pyridoksiinilla on tärkeä rooli proteiiniaineenvaihdunnassa, nimenomaan vasta-aineiden muodostamisessa ja immuunivasteen aikaansaamisessa sekä uusien solujen muodostuksessa. Se mahdollistaa hermojärjestelmämme toiminnan muodostaen hermovälittäjäaineita. Pyridoksiini osallistuu steroidihormonien muokkaukseen, niinpä sillä on tutkittu olevan osuutta raskauden alkamisessa, hormonaalisten syöpien riskin vähentämisessä sekä PMS-oireiden ja raskauden aikaisen aamupahoinvoinnin ehkäisemässä. Pyridoksiini on myös ihon terveyteen vaikuttava tekijä.

Jaa kirjoitus

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on email